Autokauppaa kolmessa polvessa

Ylivieskan Autolaakson perinteikkäimpiin nimiin kuuluu Autoliike Haanpää Oy.
Yritys sai alkunsa vuonna 1967, kun Unto Haanpää perusti yhden Ylivieskan ensimmäisistä autoliikkeistä. Yli viiden vuosikymmenen ajan yritys on pysynyt yhtäjaksoisesti saman perheen omistuksessa.

Harri Haanpää tuli isänsä perustamaan liikkeeseen ensin kesätöihin ja vuonna 1988 vakituiseksi työntekijäksi. Viimeiset parikymmentä vuotta hän on luotsannut yritystä toimitusjohtajana ja yrittäjänä.

– Kaikkea muuta olen kerennyt täällä tehdä, paitsi autojen korjausta, Harri toteaa.

Viimeiset kaksi vuotta kaupanteossa on ollut mukana kolmaskin sukupolvi. Mikael Haanpää oli isänsä tavoin liikkeessä apupoikana jo kouluiässä. Välissä hän kävi Rovaniemellä opiskelemassa ja keräämässä työkokemusta alalta.

–  Olen aina tykännyt työskennellä autojen, teknisten laitteiden ja asiakaspalvelun parissa, joten oli luontevaa lähteä tälle alalle, Mikael sanoo.

Tänä päivänä autokaupan teossa korostuu asiakaslähtöisyys ja -tuntemus. Mikaelin mukaan on tärkeää tunnistaa, mitä ostaja tarvitsee ja osata tarjota oikeanlaista ja oikean hintaista menopeliä. Ymmärrys ja kiinnostus autojen tekniikkaa ja uutta teknologiaa kohtaan auttaa asiakkaan yksilöidyssä palvelemisessa.

– Siihen pyritään, että asiakas tulisi toisenkin kerran. Olen palvellut sellaisiakin asiakkaita, jotka ovat jo aikoinaan papan kanssa tehneet autokauppaa.

Autoliikkeen nykyinen toimitalo oli valmistuessaan vuonna 1988 ensimmäinen merkittävä liike Savontien eteläpuolisella Savarin alueella. Alueelle syntynyttä auto- ja konekaupan keskittymää kannattelee laaja markkina-alue. Myös Autoliike Haanpäälle asiakkaita tulee Oulua, Kajaania ja Vaasaa myöten, osa kauempaakin.

Vuosien varrella yritys on edustanut useita eri automerkkejä, mutta viime vuodet se on keskittynyt käytettyjen autojen myyntiin. Teknologian kehitys näkyy myös käytettyjen autojen markkinoilla, tosin muutaman vuoden viiveellä.

– Sähkö- ja hybridiautojen kysyntä on toistaiseksi vielä vähäistä. Kiinnostavaa on myös seurata kaasuautoilun kehitystä nyt, kun lähialueelle nousee uusia tankkausasemia, Harri toteaa.

Juuri nyt yleinen taloustilanne haastaa myös kaupan alan toimintaa. Pitkän linjan kauppiaana Haanpää katsoo asiaa kuitenkin laajemmasta kulmasta.

– Kokemus on osoittanut, että monenlaisia vaiheita voi tulla eteen, ja vaikeatkaan ajat eivät kestä loputtomiin.

Jaa sosiaalisessa mediassa: