henrik_saari

Henrik Saari, Saaren Autohuolto Ky

Nuoruuden harrastuksesta kasvoi oma yritys

Jo kouluikäisenä Henrik Saari tunsi autot kuin omat taskunsa. Irvan moottorirata sijaitsi kodin vieressä, ja Saari rassasi jokkisautoja minkä kerkesi. Kasasipa kokonaisen kilpa-autonkin yhdeksäsluokkalaisena.

– Kirjastosta kannoin kotiin autoista ja niiden korjaamisesta kertovia kirjoja, Saari muistelee.

Yrittäjyys oli jo tuolloin hanskassa, sillä nuorukainen osti rikkinäisiä autoja, korjasi ne ja myi eteenpäin. Saari ei kuitenkaan halunnut yhdistää harrastusta ja ammattia, vaan suuntasi opinnoissaan metallipuolelle ja edelleen alan töihin.

Jossain vaiheessa autoala alkoi kuitenkin vetää puoleensa. Saari löysi työpaikan kannuslaisesta autokorjaamosta, jossa hän suoritti myös henkilöautomekaanikon opinnot oppisopimuksella.

– Kuusi vuotta kuljin päivittäin Oulaisten ja Kannuksen väliä, kunnes muutimme Ylivieskan Ojakylälle kaksi vuotta sitten.

Uuden omakotitalon kylkeen rakennettiin korkea autotalli, johon tarkoituksena oli joskus vuosien päästä perustaa oma korjaamo. Suunnitelmat kuitenkin saivat vauhtia, kun perheeseen syntyi poika.

– Pidin viime kesänä isäkuukauden, ja siinä kotona ollessa kerkesi miettiä asioita.

Saari tuli siihen tulokseen, että odottelu saa riittää, ja otti lopputilin työpaikastaan.

– Kun ikää tulee lisää, tulee helposti liian varovaiseksi. Jos kerran intoa on, niin nuorena kannattaa yrittää.

Vaikka Saari on yrittäjäperheestä, omilleen jättäytyminen merkitsi hyppyä tuntemattomaan. Paperitöissä auttoi tilitoimisto, ja netin kautta löytyi Ytekin yrityspalvelut. Saari marssi Ytekille ja sai hyviä neuvoja.

Sieltä vinkattiin, että kannattaa käydä esittäytymässä autoliikkeissä. Kiersin sitten munkkipussin kanssa liikkeitä läpi. Kukaanhan ei tule kotoa hakemaan, vaan itse pitää aktiivisesti tuoda omaa toimintaa esille.

Saaren Autohuolto on nyt toiminut reilut puoli vuotta, eikä yrittäjä itse ole kerennyt katua toimeen tarttumistaan.

– Tietysti sitä ennakkoon mietti, löytävätkö ihmiset tänne. Heti ensimmäisenä aamuna oli kuitenkin jo asiakas pihassa. Kilpailua alalla on, ja siinä pärjätäkseen täytyy tehdä sellaista jälkeä, johon voi olla itsekin tyytyväinen.

Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö

Jaa sosiaalisessa mediassa: