Itsestä huolehtiminen on osa vastuullista yrittämistä
Kuukauden elinvoimatarina
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Mari Autio perusti oman yrityksen hyödyntääkseen osaamistaan ja toteuttaakseen omia arvojaan. Vuosien varrella yrityksen toiminta-ajatus on hioutunut, mutta lähtökohdat yrittämiselle ovat säilyneet ennallaan.
Mari Elina Coaching tarjoaa coaching-palveluja sekä yksilöille että ryhmille Ylivieskassa ja etäyhteyksin ympäri Suomen. Palvelut on suunniteltu tukemaan yrittäjiä, johtajia ja asiantuntijoita, jotta nämä voivat onnistua omassa työssään.
”Vastuullinen johtaminen liittyy olennaisesti yrityksen kehittämiseen, ja kaiken perustana ovat yrityksen arvot. Monien ongelmatilanteiden taustalta löytyy ristiriitoja arvojen ja toiminnan välillä”, Autio toteaa.
Koska vastuullisuusteemat nousevat usein esiin myös asiakastyössä, Autio halusi syventää osaamistaan aiheesta. Syksyllä 2024 hän osallistui Vatupassi-hankkeen järjestämään vastuullisuuden perusvalmennukseen.
Valmennus osui ajankohtaan, jolloin Autio oli juuri toteuttanut yrityksessään ison brändiuudistuksen. Sen yhteydessä hän oli pohtinut myös vastuullisuuteen liittyviä kysymyksiä. Valmennuksen aikana hän laati yritykselleen vastuullisuussuunnitelman ja sai uusia näkökulmia vastuullisuuden roolista pienyrittäjän arjessa.
”Itselleni yksi tärkeimmistä oivalluksista oli se, että olen jo tehnyt paljon oikeita asioita vastuullisuuden näkökulmasta.”
Ihmisten kanssa työskenneltäessä sosiaalisella vastuulla on iso merkitys. Autio pyrkii työssään nostamaan esiin johtamisen inhimillistä puolta, johon liittyy myös itsensä johtaminen.
”Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on vastuullisuutta niin omaa yritystä kuin asiakkaita kohtaan. Väsynyt yrittäjä ei välttämättä jaksa johtaa työntekijöitään tai tuottaa palveluja parhaalla mahdollisella tavalla.”
Valmennuksen innoittamana Autio suunnittelee tuovansa viestinnässään entistä näkyvämmin esiin omia arvojaan ja sosiaalisen vastuun näkökulmia. Oman hyvinvoinnin varmistaminen nousi yhdeksi kehityskohteeksi myös yrittäjällä itsellään.
”Koen olevani vastuussa asiakkaistani, joten pidän huolta itsestäni. Yksinyrittäjällä aika on rajallinen resurssi, joten pyrin nykyisin tarkemmin rajaamaan, mihin sitoudun.”
Vastuullisuusvalmennus antaa Aution mukaan hyvät lähtökohdat yrityksen kehittämiselle. Hän toteaa sen auttaneen näkemään vastuullisuuden tärkeänä osana myös omaa palvelutarjontaa.
”Omien asiakkaitteni joukossa on paljon pienyrittäjiä, ja voin suositella heille valmennusta oman kokemukseni pohjalta. Vastuullisuuteen perehtyminen tuo uusia näkökulmia ja auttaa tunnistamaan jo olemassa olevat vahvuudet.”
Kuvat ja teksti Hanna Perkkiö