KÄÄNTÄJÄN KONTTORINA ON KOKO MAAILMA

Johanna Oksasen yritys sai alkunsa kolme vuotta sitten toisella puolella maapalloa. Hän oli valmistunut kääntäjäksi ja sen jälkeen työskennellyt kolmen vuoden ajan Krakovassa monikielisessä ympäristössä. Työrupeaman jälkeen oli aikaa matkustella.

– Reissatessa mieltyy vapauteen, ja sitä kautta yrittäjyys alkoi kiinnostaa. Minun koulutuksellani se oli myös luonteva valinta, sillä lähes kaikki kääntäjät työskentelevät freelancereina, Oksanen kertoo.

Oksanen oli Uudessa-Seelannissa, kun hän rekisteröi Jofia-toiminimensä. Tilanne oli kuvaava: työ kulkee mukana sinne, minne yrittäjä itsekin. Viimeisen vuoden ajan Oksanen on kuitenkin pysynyt tiiviisti Ylivieskassa.

Jofian palveluihin kuuluvat kaupallisen alan käännökset englannista ja saksasta suomeen, ja hän hyödyntää työssään myös markkinoinnin osaamistaan. Oksanen työskentelee kansainvälisten käännöstoimistojen kumppanina, ja myös asiakkaat ovat pääosin ulkomaalaisia yrityksiä.

Oman osaamisen myynti verkon kautta on itsenäistä, välillä yksinäistäkin työskentelyä. Oksaselle se kuitenkin sopii, sillä se tuo myös vapautta.

– Itse työn voi tehdä milloin vain, ja päivällä voi pistäytyä vaikka salilla, kunhan on sovittuina aikoina tavoitettavissa ja pitää kiinni deadlinesta.

Yrityksen ensimmäiset vuodet Oksanen kuljetti töitä mukana matkoillaan. Kun maailmantilanne vuosi sitten heitti kuperkeikkaa, Oksanen oli parhaillaan Ylivieskassa. Koronapandemialla olikin lopulta osansa siihen, että kaupunki sai ainakin yhden paluumuuttajan.

– Viime vuodesta tuli minulle rauhoittumisen vuosi. Olen oppinut näkemään Ylivieskaakin ihan uusin silmin, ja tämä säilyy varmasti tukikohtana jatkossakin, Oksanen toteaa.

Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö

Jaa sosiaalisessa mediassa: