Kolme vuosikymmentä lankojen lumoissa

Joka aamu Riitta Mäkynen istahtaa hetkeksi ja neuloo. Kutimen kanssa on hyvä vetää hieman henkeä ennen töihin lähtöä – siitäkin huolimatta, että lankojen parissa ovat kuluneet myös Mäkysen työpäivät jo kolmen vuosikymmenen ajan.  

Viime vuonna Mäkysellä tuli täyteen pyöreät 30 vuotta yrittäjänä. Ylivieskan Kotikutomolla taas on takanaan vieläkin pidempi historia, sillä se on perustettu jo vuonna 1949.

Kotikutomon entiset omistajat olivat tulleet eläkeikään, kun Mäkynen valmistui keväällä 1991 kutoja-artesaaniksi. Nuori yrittäjä otti liikkeen hoiviinsa ja sai edeltäjiltään paljon arvokasta oppia.

– Siihen aikaan vielä kudottiin liinoja, ja maakunnassa oli paljon kotikutojia. Kotikutomokin oli erikoistunut kankaankudonta- ja kirjontatarvikkeisiin, Mäkynen kertoo.

Neulelangat tulivat valikoimaan 1990-luvun lopulla, kun Ylivieskan toinen lankaliike lopetti. Tänä päivänä lankakerät ovat vallanneet liikkeen hyllyt kokonaan. Neuleharrastus elää melkoista kukoistuskautta, jota korona-aikakin on osaltaan vauhdittanut.

Mäkysen aloittaessa Kotikutomo sijaitsi vielä keltaisessa puutalossa Asemakadun varrella. Pari vuotta myöhemmin se muutti nykyiseen paikkaansa Rautatiekadulle. Kolmen viimeisen vuoden aikana kaupanteko on siirtynyt yhä enemmän verkkoon. Verkkokaupan aloitukseen liittyy Mäkysellä myös hauska muisto:

– Se tuli minulle ihan yllätyksenä. Jouluna oli kuusessa ripustettuna koristeiden seassa pieni lappu, ja siihen oli kirjoitettuna nettiosoite. Osoite vei verkkokauppasivustolle, jonka poikani oli rakentanut minulle joululahjaksi.   

Nykyään verkkokaupan myynti yltää jo samalla tasolle kuin kivijalkamyymälässä. Samalla se on lisännyt kauppiaan työmäärää. Nykyään Mäkynen pitääkin maanantaisin myymälän ovet suljettuna keskittyäkseen verkkotilausten hoitamiseen.

– Yllättävän hyvän jalansijan olen verkosta saanut, vaikka kilpailua on paljon. Vakioasiakkaita on kertynyt Etelä-Suomesta saakka. Palautteen mukaan asiakkaat pitävät siitä, että on hyvät sivut, nopea toimitus ja ystävällinen palvelu. Oma merkityksensä on myös kauniisti tehdyillä paketeilla.

Vaikka yhä useampi tekee ostoksensa verkosta, lankoja halutaan yhä tulla hypistelemään myös paikan päälle. Niinpä Kotikutomon kyltti ja näyteikkuna ovat yhä osa kaupungin katukuvaa, vaikka moni muu asia ympärillä on 30 vuodessa muuttunutkin.

–  Ylivieskasta on tullut kaupan keskus, ja täällä käy ihmisiä isolta alueelta. Itse en edelleenkään kaipaa kauppakeskuksiin, vaan viihdyn hyvin täällä keskustassa, Mäkynen toteaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa: