Onnellinen paluumuuttaja asuu Vähäkankaalla
Markku Lehkonen myhäilee tyytyväisenä oman upean hirsitalonsa takan äärellä. Keskustelun aikana katse kääntyy aina ikkunaan, josta avautuu kaunis Vähäkankaan maisema. Syksyn värit tuovat maalaismaisemaan mukavia värejä ja niistä Lehkosen perhe osaa ottaa ilon irti.
Lehkosen perheeseen kuuluu kuusi lasta ja vanhemmat. Markku kertoo, että haaveilivat vaimonsa Hannen kanssa avarammasta asumisesta ruuhka-Suomessa asuttujen vuosien jälkeen.
– Taisi olla Hanne, joka ehdotti ensimmäisenä Ylivieskaan muuttoa. Hän on syntyperäinen helsinkiläinen, joten hänelle muutos oli vielä suurempi kuin minulle, Markku kerto
Lehkoset alkoivat rakentaa vuonna 2019. Tontti löytyi Markun sukulaiselta ja sieltä on näkymä Markun äidin kotikonnuille.
– Ehdin elää ja yrittää isommilla paikkakunnilla vuosikaudet. Kävimme perheen kanssa hetken Espanjassakin, mutta totesimme Suomen parhaaksi paikaksi lasten kanssa. Tämä Vähäkankaan paikka on muodostunut meille kaikille tärkeäksi paikaksi, jonne tulee aina nopeasti ikävä työmatkoilla, Markku sanoo.
Mikä Vähäkankaalla asumisessa viehättää?
– Kyllä ehdoton ykkönen on ihmiset, sitten tulee tämä avaruus ja vapaus. Lapset saavat liikkua vapaasti ja heillä on tilaa touhuta. Koulu ja päiväkoti on tuossa vieressä ja tiellä liikkuminen on turvallista. Meillä on päivittäin kaksi tuntia enemmän vapaa-aikaa täällä kuin isossa kaupungissa asuessamme.
Vähäkankaan uudesta koulusta iloitaan Lehkosilla kovasti. Markku uskoo uuden koulun tuovan myös uusia asukkaita kylälle.
– Kyllä ihmiset uskaltavat etsiä nykypäivänä vaihtoehtoja. Ylivieskassa on hyvät harrastusmahdollisuudet ja etäisyydet kohtuullisia. Meidän perheelle Vähäkankaan koti on ehdottomasti paras paikka, kaiken muun hyvän lisäksi tämä on myös kehittyvä ja kaunis kylä.
Markku ihailee sitä tapaa, miten kylällä pidetään toisista huolta. Huolehditaan siitä, että naapuriin syttyy valot ja että myös muiden lapsilla on hyvä olla.
– Hanne varsinkin ihmetteli sitä aluksi kovasti. Hän mietti portin laittamista pihan perälle, ettei lapset karkaa tielle. Sanoin hänelle, ettei täällä sellaista tarvitse.
Markun innostuneisuus omaan lähiympäristöön tarttuu helposti myös kuulijaan. Käy ilmi, että Markku miettii omien töidensä lisäksi myös kylän kehittämistä. Viime kesänä kyläläiset innostuivat pelaamaan yhdessä beach volleytä ja yhteisiä kokoontumisia oli useita. Suunnitelmia ja haaveita on moneen suuntaan, osa niistä voi jäädä haaveeksikin, mutta Markun katse Vähäkankaan tulevaisuuteen on luottavainen; yksi suurimmista unelmista – kyläkoulu – nousee naapuritontille ja sen uskotaan tuovan kylälle monenlaista hyvää.
Kuvat ja teksti:
Anja Takkunen
projektipäällikkö
Potkua kasvuun kyliltä -hanke
anja.takkunen@ylivieska.fi
Puh. 040 1580 574