PÄIVÄKOTIYRITTÄJYYS ON YHDESSÄ KASVAMISTA

Se oli hyppy tuntemattomaan. Näin kuvaavat Tiina Ollikainen ja Piia Lund 8,5 vuoden takaista tilannetta, jolloin he ryhtyivät yrittäjiksi ja perustivat ryhmäperhepäiväkoti Musamurusen.

Molemmilla oli tuolloin jo vankka kokemus varhaiskasvatuksesta, mutta kumpikaan ei vielä ajatellut olevansa yrittäjä.

”Itse työ oli tuttua, mutta hallinnollinen puoli tuli uutena. Matkan varrella on kerennyt oppia monenlaista”, Lund toteaa.

Ajan myötä toiminta laajeni, ja viime vuonna yrittäjät ottivat uuden askeleen. Uusi päiväkoti Murunen yhdisti saman katon alle useat eri yksiköt Alpuminkankaalle, metsän ja kasvavan asuinalueen äärelle. Tilojen rakennuttajana toimi Suomen Hoivatilat ja toteuttajana Sievi Hyvinvointitilat.

Nyt Murunen työllistää yhteensä 13 henkilöä ja tarjoaa varhaiskasvatusta yhteensä noin 70 lapselle päiväkodin ja yhden ryhmiksen tiloissa.

Ollikainen ja Lund kuvailevat yrityksensä toimintaa monipuoliseksi, joustavaksi ja perhelähtöiseksi. Itse he haluavat olla yhä kiinni päiväkodin arjessa työntekijöiden rinnalla.

”Meillä on ihana tilanne työntekijöiden kanssa. He ovat uransa alkutaipaleella, innokkaita ja ammattitaitoisia. Kaikilla on halu kasvaa yhdessä, edetä yhtä matkaa ja tehdä meidän näköistä juttua”, Ollikainen kertoo.

Ollikainen ja Lund korostavat myös työharjoittelun tärkeyttä. Moni työntekijöistä on päätynyt Muruseen opintoihin kuuluvan työssä oppimisen kautta.

Oppimista vaaditaan kaiken aikaa myös ammatissa jo toimivilta, sillä alalla on riittänyt muutoksia. Lukuisat säädökset asettavat raamit myös yrityksen pyörittämiselle.

”Painopiste on silti siinä, miten hoidat työsi. Sitä kautta pärjää jatkossakin, sillä ihmisten jakamilla kokemuksilla on iso merkitys tällä alalla”, Ollikainen toteaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa: