Pokin perheelle peltoaukio on paras maisema
Anna Pokki katselee keittiön ikkunasta ulos levollisin katsein. Espoosta kotoisin oleva Anna mietti aina, ettei halua katsella koko elämäänsä toisia kerrostaloja, vaan tarvitsee tilaa elääkseen. Onneksi hänen miehensä Sami oli samaa mieltä.
– Olen syntynyt Espoossa ja käynyt kouluja Helsingissä. Ylivieskaan olemme päätyneet mieheni opiskelujen ja myöhemmin työn kautta, Anna kertoo.
Hänen miehellään on sukujuuria Ylivieskassa, mutta Annalle paikkakunta oli aivan uusi tuttavuus.
– Sahasimme Ylivieskan ja Helsingin väliä silloin kun Sami opiskeli täällä. Meille oli aina selvää, että haluamme elää väljemmin kuin kerrostalokortteleissa.
Ylivieskan ja Helsingin väliä kulkiessaan pariskunta pohti omaa tulevaisuuttaan ja mietti asioita, mitkä ovat tärkeitä. Jossakin vaiheessa he päättivät, että jos jompikumpi löytää töitä Ylivieskan alueelta, niin ovat valmiita muuttamaan Pohjanmaalle.
– Sami sai sitten työpaikan Haapajärveltä ja olin heti valmis muuttamaan. Asuimme aluksi vuokralla, mutta aloimme etsiä melko pian tonttia. Vuonna 2012 kotimme valmistui tänne Lystiläntien varteen. Tontti on rauhallinen, ikkunasta avautuu peltomaisema ja lapsia ajatellen koulu on 1,5 kilometrin päässä, Anna kertoo.
Pokin perheessä on kaksi lasta, Niina ja Viljami. Lapset saavat touhuta ja temmeltää rauhassa pihapiirissä ja se on äidin mukaan ollut todella merkittävä asia heille.
– Ylivieska on turvallinen ja rauhallinen paikka kasvattaa lapsia ja minusta on ollut ihanaa kun lasten koulu löytyy myös tästä pyöräilymatkan päästä. Pienellä koululla oppilaat tuntevat toisensa nimeltä, joten mitään kiusaamista tai vastaavaa ei esiinny, Anna toteaa.
Hän on tietoinen Ylivieskan kaupungin säästötarpeista ja toivookin sitä, että Viljamikin ehtisi käydä oman ala-asteensa Ojakylällä.
Ylivieskalaisia ihmisiä Anna pitää rauhallisina ja mukavina. Hän kertoo löytäneensä ensimmäiset kontaktit seurakunnan vauva-kerhon kautta ja se porukka piti pitkään yhteyttä.
– Emme ole muuttopäätöstä katuneet missään vaiheessa. Joskus on ikävä vanhoja opiskeluajan kavereita, mutta junayhteydet Helsinkiin ovat hyvät.
Anna muistaa miettineensä ensimmäisinä syksyn hämärtyvinä ilta-aikoina sitä, että voiko pimeässä edes käydä lenkillä.
– En ollut koskaan Helsingissä kokenut täydellistä pimeyttä, hän muistuttaa.
Mutta otsalampun avulla pimeälenkitkin mahdollistuivat ja ulkona liikkuminen on saanut tänä syksynä entisestään vahvistusta aikuisten partioharrastuksesta.
– Minusta Ylivieskassa on mukavasti tekemistä vapaa-ajalle ja kaupunki on kehittyvä ja kasvava, joten miksikäs täällä ei viihtyisi, Anna tuumaa.
Kun helsinkiläinen Anna muutti aikoinaan Ylivieskaan, niin ehkä yksi asia häntä vähän järkytti; etnistä ruokatarjontaa on uudella paikkakunnalla huonosti tarjolla ja kotiin ei pystynyt ruokaa mistään tilaamaan.
– No tuo puute on ollut helppo korjata, kun on harjoitellut itse ruuan laittoa, Anna hymyilee.
Kuvaa varten kutsutaan paikalle myös Niina ja Viljami. Niina on lähdössä urheiluharrastuksen pariin ja Viljami tulee kuvanottopaikalle poran kanssa.
– Onneksi meillä on tilaa ja mahdollista touhuta kaikenlaista, tuumaa Anna hymyillen.
Kuvat ja teksti:
Anja Takkunen
Anja Takkunen toimii projektipäällikkönä Ylivieskan kaupungin elinvoimapalveluiden hallinnoimassa ja Rieska-Leaderin rahoittamassa Potkua kasvuun kyliltä -hankkeessa. Hanke selvittää kylien vetovoimatekijöitä ja mahdollisuuksia ja kuulee myös kyläläisten esiin tuomista haasteista. Hankkeessa halutaan tehdä tiivistä yhteistyötä kyläyhdistysten ja kyläläisten kanssa.