Rakennuspalvelu V. Savolainen Oy
Raksapojasta pitkän linjan yrittäjäksi
Vesa Savolainen oli vain 16-vuotias, kun hän aloitti urakoinnit rakennuksilla. Oman yrityksen mies laittoi pystyyn parikymppisenä.
”En ollut koskaan miettinytkään muita ammatteja. Rakentaminen oli aina ollut se mikä kiinnosti”, Savolainen toteaa.
Jo yrittäjäuran alkutaipaleella Savolaisessa oli edelläkävijän vikaa. Ensimmäisen avaimet käteen -kauppansa hän teki 1990-luvun alussa, mutta markkinoilla muuttovalmiit kodit alkoivat yleistyä vasta 2000-luvun puolella.
Tänä päivänä yrityksen oma tuotemerkki Vieskakoti valmistaa puu- ja hirsitaloja eri valmiusasteille Ylivieskan, Kokkolan ja lähikuntien alueella. Ylivieskassa ja Kokkolassa rakentuu myös palveluun ja helppoon asumiseen perustuvia rivitaloyhtiöitä.
Rakennuspalvelu V. Savolainen Oy on aikaisemmin urakoinut myös talopaketteja, mutta alalla tapahtuneet muutokset lisäsivät valmistalojen kysyntää. Viisi vuotta sitten perustettu Vieskakoti keskitti muuttovalmiit puu- ja hirsitalot yhden merkin alle.
Alkujaan yhden miehen yritys on nyt 20 henkilön työpaikka. Viimeiset viisi vuotta kasvutahti on ollut rivakkaa, 30 prosenttia vuodessa.
”Homma on kuitenkin pidetty kaiken aikaa terveellä pohjalla. Samalla on tehty tulosta, investoitu ja kehitetty uutta”, Savolainen sanoo.
Viime aikoina yrityksessä on hiottu kuntoon digitaalisia järjestelmiä ja kartoitettu uusia paikkakuntia toiminnan laajentamista varten. Toinen sukupolvikin on ehtinyt matkaan mukaan, sillä Joona Savolainen hoitaa myyntiä Kokkolan-toimipisteessä
Alkuajoista lähtien tuttu tekemisen palo ei ole vuosien varrella kadonnut. Savolainen toteaa yhä viihtyvänsä myös myynti-ihmisenä. Yrittäjänä eteenpäin ajaa halu kehittää toimintaa ja saada omat ideat käytäntöön.
”Koko ajan sitä hakee tapoja tehdä asiat paremmin ja kustannustehokkaammin ja samalla parantaa asiakkaiden palvelua. Pitkän ajan kokemus auttaa näkemään ison kuvan siitä, mihin ala on menossa ja millaisia tarpeita ihmisillä on.”
Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö