Työssä viihtyminen on hyvän hoivan perusta

Osuuskunta Kototuote tarjoaa huolenpitoa ja palveluja ihmisten arkeen, mutta myös omien työntekijöiden hyvinvointi on yritykselle tärkeää. Suotta ei Kototuote päätynyt viime keväänä ykköseksi Ylivieskan elinvoimapalvelujen somevideokilpailussa, jossa valittiin kaupungin houkuttelevin työpaikka.

Kototuotteen toimitusjohtaja Sanni Yliuntinen ja palveluesimies Tuula Korkia-aho kertovat, että kannustava ja positiivinen työilmapiiri on yrityksen ehdoton valtti.

– Johtajina haluamme olla konkreettisestikin lähellä työntekijöitämme. Täällä on matala kynnys tulla juttelemaan, ja meiltä löytyy aina aikaa ja halua kuunnella, Yliuntinen sanoo.

Kun työntekijät voivat hyvin, se näkyy myös asiakkaille. Tehtävät on tärkeää suorittaa määrätyssä ajassa, mutta myös kohtaamiselle varataan oma hetkensä.

– Haluamme osaltamme purkaa tähän työhön liittyviä myyttejä. Hoitoalalla on mahdollista toimia laadukkaasti ja kiireettömästi, mutta silti tehokkaasti, Yliuntinen sanoo.

– Olemme molemmat toimineet itsekin kentällä, joten meillä on sitä kautta ymmärrystä työntekijöiden arkea kohtaan, Korkia-aho lisää.

Muitakin tunnustuksia Kototuotteelle on vuoden sisällä tullut. Viime vuoden lopulla THL palkitsi yrityksen asiakastyytyväisuuden perusteella Suomen parhaasta kotihoidosta, ja keväällä Suomalaisen Työn Liitto myönsi sille Yhteiskunnallinen Yritys -sertifikaatin.

Nykyään Kototuotteella on 33 työntekijää, osa tällä hetkellä vanhempainvapaalla. Asiakkaat tulevat Ylivieskasta ja lähikunnista, joko suoraan tai palvelusetelin kautta.

– Meiltä saa monipuolisesti saman katon alta lähes kaikki kotiin tarvittavat palvelut. Moni ostaa ensin siivouksen tai ateriapalvelun, ja tarpeen lisääntyessä edelleen muitakin palveluja. Pystymme myös toimimaan joustavasti asiakkaan tarpeiden mukaan. Sama työntekijä voi esimerkiksi ottaa verikokeet ja vaihtaa hälyttimiin patterit, Korkia-aho kertoo.

Kototuote perustettiin Ylivieskassa vuonna 1996 työllistämään paikallisia hoitoalan ihmisiä, emäntiä ja käsityöläisiä. Vaikka alalla on tapahtunut isoja muutoksia ja keskittymistä, Kototuote on pysynyt ylivieskalaisena yrityksenä, paikallisten ihmisten omistuksessa.

Tällä hetkellä yrityksessä odotetaan, mitä muutoksia hyvinvointialueen toiminta tuo mukanaan. Yliuntinen ja Korkia-aho toteavat, että muutoksiin mukaudutaan ja niiden kanssa pärjätään – niin kuin aina on tehty.

– Jatkossakin teemme tätä työtä intohimolla!

Teksti ja kuva: Hanna Perkkiö

Jaa sosiaalisessa mediassa: