Valokuituhanke päättynyt – sivukylien tarvekartoitus jatkuu
Laajakaista- ja digitaalisten palveluiden Fiksu Ylivieska -hanke on päättymässä. Kaksi vuotta sitten käynnistyneessä hankkeessa on selvitetty valokuituasiaa Ylivieskan kaupungin alueella. Kaupunki tilasi Markkina-analyysin Traficomilta heti hankkeen alkuvaiheessa, josta selviää mitkä alueet olivat vielä rakentamattomia valokuituverkoston osalta.
Keväällä 2022 Ylivieskassa käynnistyi voimakas valokuituyhteyksien markkinointi. Taajama-alueen sisällä laajakaistayhteyttä markkinoitiin monilla alueilla jopa nollan euron liittymishinnalla. Toimijoiksi keskustan alueelle ovat tämänhetkisen tiedon perusteella jääneet Elisa Oyj, ValooTäyskuitu sekä Valokuitunen.
Lounea ilmoitti väistyvän keskustan alueelta ja suunnittelee maaseuturahastolla rahoitettavaa hanketta alueelle: Savela-Ojakylä-Niemelänkylä. Hankkeen liikkeellelähdön edellytyksenä on riittävä määrä liittyviä talouksia. Samaan aikaan Ylivieskan itäisellä puolella liittymiä markkinoi Siikaverkko, joka on toteuttanut valokuiturakentamista Haapaveden alueella. Sekä Lounea että Siikaverkko kertovat omista hankesuunnitelmistaan tarkemmin omilla nettisivuillaan ja somekanavillaan.
Ylivieskan kaupunki ei ole ainakaan lähivuosina toteuttamassa haja-asutusalueen laajakaistan rakentamista, joten kylien valokuituyhteyksien rakentaminen jäänee erillisten rakentamishankkeiden varaan.
Digitaalisten palveluiden osalta jatketaan kehittämistyötä. Digitaaliset palvelut ovat lisääntyneet viimeisten viiden vuoden aikana, mutta edelleen kehitettävää on. Digitaalisten palveluiden osalta kehittämistyö jatkuu myös kaupungin omien palveluiden osalta. Palveluja halutaan kehittää mahdollisimman käyttäjäystävällisiksi. Digitaalisuus tarjoaa mahdollisuuksia sekä palvelun tuottajille että käyttäjille.
Fiksu Ylivieska -hanke oli 100% EU-rahoitteinen, projektipäällikkönä toimi Anja Takkunen (kuvassa).